15.12.2023
Vuodenvaihde on hiljentymisen aikaa. Useita rakkaitani on sairastunut ja nukkunut pois juuri vuoden vaihteessa. Viimeksi yksi isosiskoistani sairastui joulun jälkeen vuonna 2021 ja nukkui pois vuoden alussa vuonna 2022.
Olen kirjoittanut alla olevan kirjoituksen 4.1.22, kun siskoni oli teho-osastolla tajuttomana ja toivo alkoi olla jo hiipunut. Viikon päästä hän oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Se lohduttaa että hän sai lähteä kuten oli toivonut, saappaat jalassa (usein niissä sievissä jaloissa nähtiin myös korkkarit).
***
SISKOLLENI RAKKAALLE (4.1.2022)
En pääse uniisi mukaan, sinne missä kuljet ja kenen kanssa.
Sen tiedän että siellä nauretaan, kovaa. Siellä on kesä, aurinko paistaa, vastaleikattu nurmi tuoksuu ja musiikki soi. Koko päivä on tehty töitä, lopuksi lämmitetään sauna ja saunan jälkeen on juhlat. Tänään sinun ei tarvitse tehdä mitään. Viimeinkin saat vain olla, levätä ja nauttia.
Saunan jälkeen laittaudutaan, sitäkään sinun ei tarvitse tehdä itse vaikka olet siinä kovin hyvä. Hiukset kiharretaan ja kammataan ja ne ovat kaunitt auringon sävyttämine raitoineen. Ilta-aurinko kultaa hiuksesi kuiskaten, minä tein tämän kauneuden.
Kasvot meikataan niinkuin sinä haluat, voimakkaasti mutta persoonaasi ilmentäen. Olet aina ollut tyylillesi uskollinen ja niin nytkin. Ylläsi on valkoinen , rimpsuhelmainen mekko ja ruskettuneissa, kauniissa säärissäsi on valkoiset balleriinat. Korvissa on isot hopeiset korvarenkaat, kaulassa ja vasemmassa ranteessa hopeiset ketjut ja nimettömässä sormukset.
Kun on sinun vuorosi laulaa karaokea niin ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan ja taputtamaan. Kympin laulaja erottuu joukosta. ”Teit mulle kotiviinin mansikoista vain.”
Illan hämärtyessä lyhdyt ja tulet syttyvät rantaan. Haluat mennä vielä yöuinnille lämpimään kesäyöhön. Riisut kaikki vaatteesi ja korusi rannalle. Olet yksin, muut ovat jo menneet nukkumaan. Vesi on lämmintä, se hivelee alastonta ihoasi kuin lämmin syleily. Uit voimakkain vedoin järven selälle, käännyt selällesi ja katselet kesäöistä taivasta. Tunnet kaikki tuoksut, kuulet äänet, kuulet hiljaisuuden. Sinun tarvitsee vain päättää mitä teet. Käännytkö takaisin kotirantaan vai uitko yhä syvemmälle.
Tämä on sinun päiväsi, sinun hetkesi, sinun yösi. Sisko-rakas, mitä päätätkin me hyväksymme päätöksesi.
***
RAUHALLISTA JOULUA 2023 JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2024 .

13.12.2022 KOHTI ELOISAA ELOA
Asun ja työskentelen Essoten (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) alueella. Ensi vuoden alussa 1.1.2023 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Sen jälkeen Etelä-Savossa on yksi uusi organisaatio, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa. Se järjestää jatkossa ko.palvelut Etelä-Savon 12 kunnan alueella. Wikisanakirjan mukaan sana eloisa voi tarkoittaa seuraavaa: Eläväinen, energinen, ponnekas, täynnä elämää, pirteä, iloa kupliva. Kaikkea tätä toivomme tulevalle muutokselle ja tulevaisuudelle. Uudistuksen tavoitteena on turvata tasavertaiset palvelut, parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti ja hillitä kustannusten kasvua.
Muutos on suuri ja tavoitteet ovat isoja. Me kaikki olemme osa muutosta, osa uutta, osa tulevaisuutta. Annetaan itsellemme ja toisillemme armoa ja aikaa opetella uutta.
Rauhallista joulun aikaa ja eloisaa, iloisaa uutta vuotta 2023!
t. Marketta

“Kaikki, jotka vaeltavat, eivät ole eksyksissä.” – J. R. R. Tolkien.
Olimme syyskuun alussa vaelluksella Kilpisjärvi – Halti – Kilpisjärvi. Viisi yötä, kuusi päivää, 110 km. Säät suosivat mutta ruska ei ollut vielä varsinaisesti alkanut. Viisi vuotta sitten kävimme Pihtsuskönkäällä ja jäi hampaan koloon kun emme käyneet Haltilla. Nyt se asia on korjattu. Hyvin selviydyimme vaikka harjoittelu on ollut minimaalista. Tämä vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista ja oikeastaan voi sanoa että loppuvuodesta 2019 asti elämä on ollut aikamoista vyörymistä eteenpäin. On ollut koronaa, kaksi suunniteltua jalkaleikkausta, läheisen äkillinen sairastuminen ja kuolema, polvivamma, iäkkään läheisen asioiden hoitaminen, sota, hyvinvointialueuudistus, hoitajien taistelu perusoikeuksiensa vuoksi, energiakriisi. Yksityistä ja yleistä, pientä ja suurta. Ja sitten kaiken ympärillä paljon kaikkea mediahömppää lähtien pääministerin vapaa-ajanvietosta. Jäin somesta pois koska halusin rauhoittaa elämääni.
Olen pohjimmiltani hyvin hidas ihminen. Voin kuvitella sopeutuneeni, kun on vain pakko elää elämää eteenpäin. Todellisuudessa aito sopeutuminen vie todella paljon aikaa. Hiljalleen pala kerrallaan keräilen itseäni, muistoja, toiveita, särkyneitä unelmia. Suru tulee aaltoina, silloin kun vähiten osaat odottaa. Musiikki, jonkun ihmisen kauniit sanat, kosketus, väsymys laukaisevat jälleen kyyneleet polttamaan silmäluomien taakse. Ja aina ei ole tilaa eikä mahdollisuutta itkeä.
Kaikki, jotka vaeltavat eivät ole eksyksissä mutta minä olen tänä vuonna ollut hyvin eksyksissä. Kotiinpaluun jälkeen olen joka yö nähnyt unta että olen edelleen vaeltamassa. En tiedä mihin, mutta vaellus jatkuu.
Vaellusreitin varrella oli paljon kiviä, eri kokoisia, eri näköisiä, eri värisiä. Mutta harvinaisen paljon näin sydämen muotoisia kiviä. Isoja ja pieniä, monenvärisiä , yhtään en ottanut mukaan. Ajattelin kävellessäni tuntemiani ihmisiä, läheisiäni, asiakkaitani. Myös poisnukkuneita. Olisin monta kertaa voinut olla parempi ihminen, vaimo, tytär, äiti, sisko, naapuri, fysioterapeutti, ystävä. Miten monta tilaisuutta olen hukannut olla parempi, sydämellisempi. Ja kuinka monta tilaisuutta tulen vielä hukkaamaan? Miten vaikeaa on muuttaa omaa käyttäytymistään. Toisaalta on hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on. Olen hidas, olen melankoliaan taipuvainen, olen introvertti ja todennäköisesti myös erityisherkkä. Täytyy vain räpistellä eteenpäin vaikka välillä elämä näyttää täysin mielettömältä. Puolentoista viikon reissumme aikana oli uusi ihminen syntynyt ja toinen t joutunut saattohoitoon, laidasta laitaan elämä kulkee. Ainoa varma ja pysyvä on jatkuva muutos.
Aivan ennen Haltin kiperintä nousuosuutta rinteessä seisoivat ikiaikaiset kivijärkälepaasit kuin portinvartijoina. Kiitimme ja kumarsimme niille mennen tullen ja huipulle päästyämme tuuli pyyhkäisi hetkeksi utupilvet pois ja näimme kauas tunturiin.

Tänään olin kotikäynnillä vanhan pariskunnan luona. Keskustelun lomassa jossain sivulauseessa ilmeni että heillä oli hääpäivä. Juhannuspäivänä 63 vuotta sitten he sanoivat toisilleen ”Tahdon”. Aika uskomatonta. Ja jollain tasolla ovat kimpassa olleet jo 68 vuotta. Ihmiselämän. Kyllä noihin vuosikymmeniin, kuukausiin, päiviin mahtuu monenlaista hetkeä ja tunnetilaa. Vain he voivat tietää.
Viime viikolla sain osallistua sairaalan vuodeosastolla 58-vuotishääpäivän pienimuotoiseen juhlistamiseen. Vähän kukkia, vähän laulua , vähän valokuvia ja muisteloita. Millainen oli morsiamen mekko ja mitä kukkia oli hääkimpussa. Oliko leipomukset onnistuneita?
Nykypäivänä ei moni enää yllä tuollaisiin yhdessäolon vuosiin. Enkä tiedä tarvitseeko mutta onhan nuo lukemat kunnioitettavia. Siinä on todella tahtoa kysytty , ei ole voitu ensimmäisestä riidasta eikä toisestakaan laittaa kantapäitä vastakkain.
Itse olen myös eronnut, jo 12 vuotta sitten. Ehdin kuitenkin olla saman miehen kanssa 22 vuotta ja avioliitossakin noin 15 vuotta. Tärkein luku on kuitenkin 3 lasta. En usko että oli virhe mennä naimisiin , mutta ei ollut virhe myöskään erota. Kipeää se kyllä teki, pitkään.

Miksi sitten ihmissuhteiden kariutuminen tekee niin kipeää? Tuntee epäonnistuneensa totaalisesti. Varmaankin siksi että yksi elämän suurimmista tarkoituksista taitaa olla vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa. Kukas se sanoikaan että ihminen ei ole saari ? Taisi olla oikeassa. Piti googlettaa ja sieltähän se löytyi. Ja kuten aina elämässä , myös kuolema on osa tätä kaunista runoa:

John Donnen runo, jonka Ernest Hemingway (suuri amerikkalainen kirjailija joka Espanjan sisällissodassa oli tasavaltalaisten puolella) lainasi Kenelle kellot soivat -kirjansa motoksi:

Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;

jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa;

jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,

niin Eurooppa pienenee vastaavasti,

samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,

joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;

jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,

sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;

äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään

kenelle kellot soivat;

Ne soivat sinulle.

HYVÄÄ JUHANNUSTA JA KESÄÄ JA KESÄHÄITÄ <3

Minä en ole. En ole valmis kuolemaan, jotain on kesken. Ei siten että olisin kovin merkittävä henkilö ja työni ja toimintani olisi kesken, vaan ihmissuhteissa on vielä paljon kesken. Olen elämässäni menettänyt monta läheistä ihmistä , perheen jäseniä mutta myös muuten läheiseksi tulleita. Sen olen oppinut että suru on hyvä surra silloin kun on sen aika. Koska sieltä se aina pomppaa esiin kun sitä vähiten odotat, jonkun uuden surun tai koettelemuksen myötä.
Vuodenvaihde on itselleni raskasta aikaa, moni rakas on lähtenyt juuri vuoden pimeimpinä aikoina valoa kohti , muistot ovat vain jääneet. Ihmisen voi menettää myös ilman kuolemaa ; elämän tilanteet muuttuvat , tulee jokin konflikti, tulee välimatkaa, aika kuluu ja on vaikeaa enää korjata yhteyttä. Sekin koskee kipeästi mutta silti on vielä toivoa, kun toinen on täällä eikä ikuisesti mennyt rajan taa.

Myös julkisuuden henkilöiden kuolema voi koskettaa. Jos tuossa ihmisessä tai hänen elämässään ja tekemisissään on jotain kosketuspintaa oman elämän kanssa , tai esimerkiksi heidän tekemänsä taide , kuten musiikki liittyy johonkin tiettyyn muistoon tai aikakauteen. Silloin se on tärkeää, merkityksellistä ja ikuista.
Minua on järkyttänyt ja koskettanut erityisesti seuraavien muusikoiden kuolema. Sammy Babitzin , Rauli Badding Somerjoki, Irwin Goodman, Carola, Kirka, Michael Jackson ja nyt vuoden vaihteessa Alexi Laiho. En ole koskaan ketään artistia tai bändiä erityisesti fanittanut ja nostanut jalustalle mutta jokin näissä henkilöissä koskettaa ja tietenkin heitä yhdistää myös se että ovat lähteneet liian aikaisin, liian nuorena.

Olin vain 12-vuotias kun Sammy Babitzin kuoli autokolarissa. Jotenkin suosikkilaulajan äkillinen poismeno korosti yksinäisyyden tunnetta mikä minulla oli kun kaikki sisareni olivat lähteneet pois kotoa, minusta seuraavaksi vanhempi peräti Saksaan asti. Baddingin hahmo ja laulut ovat aina tuntuneet läheisiltä, Irwinin showhahmon takaa vaistosin herkän ihmisen Antti Hammarbergin, Carolan tulkinnat ovat tulleet tutuiksi lapsesta saakka ja Kirka on aina 70-luvulta lähtien ollut kirkas stara. Kuitenkin Kirkan kaikkein tunteisiin menevin julkaisu on ollut vuonna 1988 ilmestynyt Surun pyyhit silmistäni , joka minulla oli c-kasettina. Se tuo koko perheelle tietyn ajan ja tietyn auton mieleen. Sen auton soittimessa kasetti on vieläkin. Michael Jackson oli surullinen ihminen mutta muusikkona ja tanssijana aivan huippu, hän kuului nuoruusvuosieni disko- ja liikuntaretkien siivittäjiin. Alexi Laiho on tullut tutuksi läheiseni kautta noin 15 vuotta sitten. Alexi ja hänen musiikkinsa olivat hänelle todella tärkeitä monella eri tavalla. Ensimmäinen bändipaita 12-vuotiaana ja huoneen seinät vuorattuna kuvilla. Kuinka monella keikalla hän kävikään , monet Allun plektrat ja vesipullo aarteina mukana. Minäkin olin yhdellä keikalla. Onneksi vuonna 2018 hän viimein pääsi kunnolla tapaamaan idoliaan ja yhteiskuviin. Ne hetket ja muistot antavat voimaa tänä raskaana aikana.

Musiikin ja muun taiteen voima on suuri. Sen avulla voi kokea samaistumista ja löytää kätkettyjä tunteita, se voi aukaista lukkoja, se voi auttaa selviytymään hetkestä toiseen. Se voi pelastaa henkiä. Usein lyhyeksi jääneen elämänsä aikana tekijät antavat muille paljon. Heidän liekkinsä palaa kirkkaasti heidän eläessään mutta myös muistoissamme. Varmaan tämän koronavitsauksen aikanakin moni on saanut elämäänsä suurta lohtua musiikista tai muusta taiteesta.

Alussa totesin että olen oppinut että suru pitää surra kun on sen aika. Vaikka ymmärrän että jokainen meistä aikanaan lähtee niin minussa asuva pieni kapinallinen kokee ja kysyy : ”Miksi parhaimmat lähtevät aina ensin?”

Nämä sanat, mitkä Jeesuksesta oli lausuttu, kipujen mies ja sairauden tuttava, jäivät mieleeni eilisestä Kangasniemen seurakunnan pitkäperjantain jumalanpalveluksesta, jota hienosti saattoi seurata suoratoistona vaikkapa facebookin kautta. Myös nämä lauseet jäivät mieleeni: Pontius Pilatuksen tivatessa Jeesukselta ”Oletko juutalaisten kuningas?” Jeesus vastasi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” . Ja vielä viittaus tulevaan helatorstaihin ” Hän joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.”

Muutamassa lauseessa ilmenee alhaisuus ja ylhäisyys, inhimillinen ihminen ja kuningas, kaikkeuden valtias.

Ehkä meissä ihmisissä voi olla myös nuo molemmat puolet. Syvästi inhimillinen, erehtyväinen, heikko ihminen mutta myös jotain korkeampaa, jalompaa. Niitä sydämen kultahippuja kaivataan tässä ajassa toden teolla. Maailmanjärjestyksen korttitalo on kaatunut ja nyt olisi hyvä hetki miettiä miten se saataisiin tukevammalle pohjalle tulevaisuutta silmällä pitäen. Luonto on hyvä, luonto on anteeksiantavainen, luonto on pitkämielinen, mutta se voittaa lopulta aina. En usko että ihminen saa koko maapalloa räjähtämään kappaleiksi vaikka saisikin ryöstettyä ja tuhottua kaiken kasvavan ja uusiutuvan. Eiköhän tämä mollukka pyöri avaruudessa vielä
sittenkin kun ihmiskunta on hävinnyt.

Tosiasia on että tasan ei käy onnen lahjat telluksella. Epäkohtia riittää päättymätön lista mutta miten tällä pallolla saataisiin sellainen järjestys että kaikilla olisi elämisen perusedellytykset ? Miten saataisiin tasa-arvo niin että kehitysmaissa elävän ihmisen, sodan jaloissa elävän ihmisen , pakolaisen ja hyvinvoinnin keskellä elävän ihmisen elämän hinta olisi yhtä arvokas ? Olen varma että tämän koronakriisin keskellä moni on miettinyt samaa. Koronakriisi on tuonut ajatuksen elämän epävarmuudesta meitä lähemmäksi. Meitä, joita sodat ja nälänhätä ja luonnonmullistukset eivät ole aikoihin ravistelleet. Ne ovat tapahtuneet jossain kaukana, joillekin muille ihmisille.

Ihmisille, samanlaisille kuin sinä ja minä. Ihmisille , jotka pienuudessaan ja suuruudessaan ovat osa kaikkeutta. Hyvää pääsiäistä. (Kuva Genesaret-järven rannalta Tiberiaksesta v. 1990)

NIMETTYJEN KIVIEN MAA

”Valkoinen maa, lunta sataa
Tässä mä seison takki auki taas
Tämä vuosi joitain suosi enemmän
Valkoinen maa, antaa sataa
Tahtoisin päästä sua halaamaan
Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan”

(Haloo Helsinki: Joulun kanssas jaan)

Myös otsikko Nimettyjen kivien maa on samaisesta laulusta.Isäni piti paljon hautausmaista ja vei meidätkin kesäretkillä eri paikkakuntien hautausmailla vierailemaan. Hautausmaat ovat usein kauniilla paikalla ja siellä on rauhallista. Pidän itsekin siitä tunnelmasta. Mutta eivät rakkaamme ole siellä. He ovat aina mukanamme, muistoissamme. Joulu ja uusi vuosi ovat aikaa, jolloin väkisinkin tulee arkielämää syvemmät aatokset mieleen. Mistä olemme tulossa, missä olemme nyt, minne olemme menossa ja miksi tämä kaikki. Niin moni läheinen ja rakas ja tuttu on jo mennyt pois. Kaipuu ja muistot ovat läsnä. Kuitenkin meillä jokaisella on lähipiirissämme ihmisiä, jotka ovat vielä täällä ja heitä voisi huomioida ja muistaa. Muistamisen ei tarvitse olla aina lahjan antamista, kortin lähettämistä vaan ehkä hyvän joulun toivotus vaikka bussissa vieressäistujalle. Tai jokin muu siinä hetkessä sopiva huomioiminen.

Minun vanhin lapseni on tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, vielä pitkälle ensi vuoteen ja toinen lapseni lähtee Keski-Eurooppaan jouluksi, kolmas lapseni on jouluna töissä. Mutta joka ikinen päivä heistä jokainen on sydämessäni. Kuten myös mieheni, äitini ja sisareni perheineen. Joulu ei tule siivouksesta, ruoanlaitosta, kuusen ostosta, lahjoista, kimalluksesta. Ne ovat vain oheistuotteita. Joulu tulee antamisen ilosta, omanlaisesta ohjelmasta, joku haluaa olla yhdessä joku haluaa olla yksin. Joku haluaa kokea joka joulu jotain erilaista. Joulu etelässä, joulu erämökissä, joulu hotellissa. Kaikkea ei saa itse valita, moni viettää joulun myös sairaalassa tai muussa hoitolaitoksessa. Moni viettää joulun töissä. Kaikki on oikein. Joulu tulee ja menee. Onkohan tämä joulu kuitenkin se, jonka muistamme vielä kun muut muistot ovat menneet.

Rauhallista joulun aikaa kaikille, huomenna on aina uusi päivä ja uusi mahdollisuus.
Muutaman huomenen päässä on jopa uusi vuosi !

Lokakuu. Äkkiä syksyn ilotulitus, uskomaton ruska,  alkaa olla ohi ja päiviin laskeutuu erilaiset harmaan, sinisen ja violetin sävyt. Sopiva aika sairauslomalle. Tämä syksy on kohdallani erilainen. Ensin pitää hampaita operoida ja sen jälkeen on tiedossa jalkaleikkaus. Hammasoperaatio tehdään Tampereella ja jalkaoperaatio Oulussa. Siihen miksi nämä paikkakunnat ovat valikoituneet on omat syynsä mutta käytännössähän tuo tietää pitkiä automatkoja ja ajankulua.  Useilla ihmisillä ( eikä vähiten yrittäjillä itsellään ) tuntuu olevan mielipide että eihän yrittäjä voi sairastaa, ei ainakaan vapaaehtoisesti, ainoastaan silloin kun on pää kainalossa.  Käsittääkseni yrittäjätkin ovat vain ihmisiä, ei robotteja , jotka kestävät mitä vaan ja saavat luvan  unohtaa itsensä. Jos on vuosikausia kärsinyt jalkavaivoista (joiden alkuperä on perinnöllinen, rakenteellinen + vanha vamma) niin eiköhän ole aika kokeilla jo tätä leikkauskorttia.  Toinen operaatio tuli yllättäen mutta oli pakollinen.

Ihmiset ovat suhtautuneet  tulevaan leikkaukseeni oikeastaan kahdella tapaa. Ne , joilla itsellä on ollut, ja on paljon kipuja ja vastoinkäymisiä ovat huomanneet että olen ollut aika väsynyt . Eräskin asiakas kysyi minulta yks’kaks: ” Saatko nukuttua hyvin? ” .  Sitten on taas ne, joiden mielestä olen aivan terve ”eihän sinun jalassasi ole mitään vikaa”.   Noista suhtautumistavoista voi terapeuttikin oppia jotain.  Toinen tuntui hieman säälivältä ja toinen taas välinpitämättömältä ja väheksyvältä.  Kumpikaan ei tuntunut aivan hyvältä vaikka ymmärrän että toinen oli tarkoitettu osaaottavaksi ja toinen kannustavaksi.  Mutta ulkoapäin annettu heikkous tai vahvuus ei vie mihinkään, se pitää syntyä ihmisestä itsestään. Miten sitten pitäisi suhtautua ja puhua ihmisille? Niin kanssaihmisille kuin asiakkaille ?

Se ei ole todellakaan aina helppo tehtävä. Jotkut piilottavat kipunsa ja pelkonsa huumorin alle ja jos mennään sillä linjalla ei ehkä koskaan päästä asioiden ytimeen. Jotkut taas valittavat varmuuden vuoksi enemmän kuin olisi tarpeen, että varmasti tulisivat nähdyksi ja kuulluksi.  Jotkut  pitävät kärsimyksensä omana tietonaan , ja heitä on vaikeinta auttaa.

Ei kai tuohon ole valmista reseptiä, tilannekohtaisesti täytyy suhtautua. Tärkeintä mielestäni on , että on aikaa pysähtyä kuuntelemaan ihmistä ja sitä miten hän kuvailee kokemuksiaan. Saa pyrkiä antamaan neuvoja jos niitä  kysytään mutta suurin apu lienee tietoisuus siitä että ollaan tukena silloin kun sitä tarvitaan.  Oppia ikä kaikki, terapeutillekin.  Pyrin jatkossakin siihen että en ole säälivä, alentuva, väheksyvä tai välinpitämätön.  Jokaisen kipu, kärsimys ja uupumus on hänen omaansa ja totista totta.  Toivon että pystyn , kunhan taas vahvistun,   auttamaan ihmisiä löytämään omat vahvuutensa.  Ihanaa  hämärän hyssyä ja hiljentymistä Sinunkin syksyysi <3

Rakkaus on aalto
joka lyö rantaan
jaksaa jaksaa
kuluttaa kalliota
hyväillä hiekkaa
tuoda tuliaisia
kaukaisista maista
vetäytyy
mutta palaa.

Väsymätön,
uskollinen voima.