LOPPUJA JA ALKUJA

NIMETTYJEN KIVIEN MAA

”Valkoinen maa, lunta sataa
Tässä mä seison takki auki taas
Tämä vuosi joitain suosi enemmän
Valkoinen maa, antaa sataa
Tahtoisin päästä sua halaamaan
Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan”

(Haloo Helsinki: Joulun kanssas jaan)

Myös otsikko Nimettyjen kivien maa on samaisesta laulusta.Isäni piti paljon hautausmaista ja vei meidätkin kesäretkillä eri paikkakuntien hautausmailla vierailemaan. Hautausmaat ovat usein kauniilla paikalla ja siellä on rauhallista. Pidän itsekin siitä tunnelmasta. Mutta eivät rakkaamme ole siellä. He ovat aina mukanamme, muistoissamme. Joulu ja uusi vuosi ovat aikaa, jolloin väkisinkin tulee arkielämää syvemmät aatokset mieleen. Mistä olemme tulossa, missä olemme nyt, minne olemme menossa ja miksi tämä kaikki. Niin moni läheinen ja rakas ja tuttu on jo mennyt pois. Kaipuu ja muistot ovat läsnä. Kuitenkin meillä jokaisella on lähipiirissämme ihmisiä, jotka ovat vielä täällä ja heitä voisi huomioida ja muistaa. Muistamisen ei tarvitse olla aina lahjan antamista, kortin lähettämistä vaan ehkä hyvän joulun toivotus vaikka bussissa vieressäistujalle. Tai jokin muu siinä hetkessä sopiva huomioiminen.

Minun vanhin lapseni on tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, vielä pitkälle ensi vuoteen ja toinen lapseni lähtee Keski-Eurooppaan jouluksi, kolmas lapseni on jouluna töissä. Mutta joka ikinen päivä heistä jokainen on sydämessäni. Kuten myös mieheni, äitini ja sisareni perheineen. Joulu ei tule siivouksesta, ruoanlaitosta, kuusen ostosta, lahjoista, kimalluksesta. Ne ovat vain oheistuotteita. Joulu tulee antamisen ilosta, omanlaisesta ohjelmasta, joku haluaa olla yhdessä joku haluaa olla yksin. Joku haluaa kokea joka joulu jotain erilaista. Joulu etelässä, joulu erämökissä, joulu hotellissa. Kaikkea ei saa itse valita, moni viettää joulun myös sairaalassa tai muussa hoitolaitoksessa. Moni viettää joulun töissä. Kaikki on oikein. Joulu tulee ja menee. Onkohan tämä joulu kuitenkin se, jonka muistamme vielä kun muut muistot ovat menneet.

Rauhallista joulun aikaa kaikille, huomenna on aina uusi päivä ja uusi mahdollisuus.
Muutaman huomenen päässä on jopa uusi vuosi !