Lokakuu. Äkkiä syksyn ilotulitus, uskomaton ruska, alkaa olla ohi ja päiviin laskeutuu erilaiset harmaan, sinisen ja violetin sävyt. Sopiva aika sairauslomalle. Tämä syksy on kohdallani erilainen. Ensin pitää hampaita operoida ja sen jälkeen on tiedossa jalkaleikkaus. Hammasoperaatio tehdään Tampereella ja jalkaoperaatio Oulussa. Siihen miksi nämä paikkakunnat ovat valikoituneet on omat syynsä mutta käytännössähän tuo tietää pitkiä automatkoja ja ajankulua. Useilla ihmisillä ( eikä vähiten yrittäjillä itsellään ) tuntuu olevan mielipide että eihän yrittäjä voi sairastaa, ei ainakaan vapaaehtoisesti, ainoastaan silloin kun on pää kainalossa. Käsittääkseni yrittäjätkin ovat vain ihmisiä, ei robotteja , jotka kestävät mitä vaan ja saavat luvan unohtaa itsensä. Jos on vuosikausia kärsinyt jalkavaivoista (joiden alkuperä on perinnöllinen, rakenteellinen + vanha vamma) niin eiköhän ole aika kokeilla jo tätä leikkauskorttia. Toinen operaatio tuli yllättäen mutta oli pakollinen.
Ihmiset ovat suhtautuneet tulevaan leikkaukseeni oikeastaan kahdella tapaa. Ne , joilla itsellä on ollut, ja on paljon kipuja ja vastoinkäymisiä ovat huomanneet että olen ollut aika väsynyt . Eräskin asiakas kysyi minulta yks’kaks: ” Saatko nukuttua hyvin? ” . Sitten on taas ne, joiden mielestä olen aivan terve ”eihän sinun jalassasi ole mitään vikaa”. Noista suhtautumistavoista voi terapeuttikin oppia jotain. Toinen tuntui hieman säälivältä ja toinen taas välinpitämättömältä ja väheksyvältä. Kumpikaan ei tuntunut aivan hyvältä vaikka ymmärrän että toinen oli tarkoitettu osaaottavaksi ja toinen kannustavaksi. Mutta ulkoapäin annettu heikkous tai vahvuus ei vie mihinkään, se pitää syntyä ihmisestä itsestään. Miten sitten pitäisi suhtautua ja puhua ihmisille? Niin kanssaihmisille kuin asiakkaille ?
Se ei ole todellakaan aina helppo tehtävä. Jotkut piilottavat kipunsa ja pelkonsa huumorin alle ja jos mennään sillä linjalla ei ehkä koskaan päästä asioiden ytimeen. Jotkut taas valittavat varmuuden vuoksi enemmän kuin olisi tarpeen, että varmasti tulisivat nähdyksi ja kuulluksi. Jotkut pitävät kärsimyksensä omana tietonaan , ja heitä on vaikeinta auttaa.
Ei kai tuohon ole valmista reseptiä, tilannekohtaisesti täytyy suhtautua. Tärkeintä mielestäni on , että on aikaa pysähtyä kuuntelemaan ihmistä ja sitä miten hän kuvailee kokemuksiaan. Saa pyrkiä antamaan neuvoja jos niitä kysytään mutta suurin apu lienee tietoisuus siitä että ollaan tukena silloin kun sitä tarvitaan. Oppia ikä kaikki, terapeutillekin. Pyrin jatkossakin siihen että en ole säälivä, alentuva, väheksyvä tai välinpitämätön. Jokaisen kipu, kärsimys ja uupumus on hänen omaansa ja totista totta. Toivon että pystyn , kunhan taas vahvistun, auttamaan ihmisiä löytämään omat vahvuutensa. Ihanaa hämärän hyssyä ja hiljentymistä Sinunkin syksyysi <3