POTILASTIEDON ARKISTO – Kanta.fi

Kotikuntoutus Marketta on liittynyt kansalliseen sähköiseen Kanta Potilasarkistoon 30.7.2019.

Tästä päivästä lähtien kaikki uudet hoitojaksot kirjautuvat sähköisen potilastietojärjestelmän (Diarium) kautta myös Kanta-arkistoon. Asiakas voi tarkistaa tietonsa verkkopankkitunnuksilla Omakanta-palvelusta.


RAKKAUS

Rakkaus on aalto
joka lyö rantaan
jaksaa jaksaa
kuluttaa kalliota
hyväillä hiekkaa
tuoda tuliaisia
kaukaisista maista
vetäytyy
mutta palaa.

Väsymätön,
uskollinen voima.


Juhannus 2019

Tuuli se taivutti koivun larvaa…Juhannus ei ole mielijuhlani, koen siinä jonkinlaista pakkojuhlinnan makua vaikkakin kirkollisen merkityksen lisäksi
keskikesän yötön yö on juhlimisen arvoinen. Paras juhannusmuistoni on edelleen nuorimman lapseni syntymä juhannusaattona Jussin päivänä 24.6.1994.
Laskettu aika oli ollut ja mennyt, mutta hänellä oli  dramatiikan tajua syntyä lippujen liehuessa saloissa. Alkukesä oli ollut kylmä mutta pienokainen toi kesän tullessaan ja helteet jatkuivat pitkään. Ensi maanantaina tuosta tapahtumasta tulee kuluneeksi neljännesvuosisata.  Aika ei pysähdy, mutta elinpäivämme ovat rajalliset.  Tämäkin juhannus on jollekin ensimmäinen ja toiselle viimeinen. Mainoksessa kehotetaan elämään kuin viimeistä kesäpäivää. Eihän se huono neuvo ole elää kuin viimeistä päivää,  tapa millä sen tekee on merkittävämpi. Itse haluaisin viimeisen päiväni olevan arvokas. Hyvää juhannusta kaikille !


KELTAINEN TOUKOKUU

Se on täällä – kevät. Huumaava, hetkessä ohi oleva humaus. Samaan aikaan hento ja hurja. Muutosta muutoksen perään, perässä ei tahdo pysyä. Luonnossa tapahtuvien muutosten lisäksi toukokuun on koulu- ja opiskelurintamalla kiireistä aikaa, suuria asioita tapahtuu. Tulevaisuuksista päätetään. Viikot ovat risaisia, elämä tuntuu olevan yhtä juhlaa vappuineen ja helatorstaineen. Ja sitten vielä tämä jääkiekon maailmanmestaruus ! Paljon hyviä tapahtumia mutta hyvistäkin muutoksista  herkemmän ihmisen sielu keikahtaa hetkeksi paikoiltaan ja menee tovi ennenkuin elämä palaa tasapainoon.

Huomenna on kuitenkin monella nuorella (ja miksei vanhemmallakin)  suuri päivä, ylioppilasjuhlat tai muut valmistujaiset.  Juhlaa on valmisteltu ja siihen on valmistauduttu, perinteisesti tai sitten aivan omalla tyylillä. Toivon että kaikilla olisi omannäköinen hyvä päivä ja päivän jälkeen hyvä mieli. Hyvää kesää ja lomaa <3


ULTIMAATTISET TUULET JA ELÄMÄN KEVEYS

Uusi vuosi 2019 alkoi ennätyksellisesti. Aapeli-myrsky riepotteli Suomea ennätyksiä rikkoen niin tuulen nopeuden kuin merenpinnan laskun suhteen. Lunta tuli taivaan täydeltä ja meitä muistutettiin kuinka voimakas luonto voi olla ja kuinka riippuvaisia olemme sähköstä.

Hieman kauempana, 6,6 miljardin kilometrin päässä maasta otti New Horizons -luotain kuvia asteroidi MU69 :stä (lempinimeltä Ultima Thule). Koskaan aiemmin ei ole pystytty jäljittämään  niin pientä kappaletta niin kovassa nopeudessa niin kaukana avaruuden syvyydessä.

Joku saattoi vuoden vaihtuessa tehdä myös uudenvuodenlupauksia tai uudenvuodenpäätöksiä. Minusta lupaus suuntautuu tulevaan aikaan ja päätös taas pistää jollekin asialle pisteen , päätöksen. Voisiko ajatella että pistää pisteen huonoille tavoilleen ja  lupaa yrittää kohti parempaa, lopputulosta arvioidaan myöhemmin.  Saahan sanoilla saivarrella mutta usein ihminen ei muuta tapojaan ennen kuin pakon edessä. Pienin askelin  ja vapaaehtoisesti kulkeminen on kuitenkin mukavampaa ja pidemmälle vievää. Ei ennätyksiä eikä muille näyttämistä  vaan tyytyväisyyttä omaan olemiseen ja tekemiseen, oli se sitten mitä vain. Pienistä arkipäivän asioista nauttiessa on hetkittäin hitusen lähempänä onnea.

Olin kerran kävellyt umpihangessa metsässä ja kun tulin viimein tielle kovalle alustalle mieleeni tulivat laulun sanat:

”Hetken tie on kevyt”.

 


JOKA HETKESSÄ LEPÄÄ IKUISUUS

Pääsiäisen ja Vapun välissä

Harvinaisen aurinkoinen ja lämmin pääsiäinen on jo elettyä elämää. Sain ihailla kaunista Suomen luontoa kävellen ja pyöräillen. Metsään pääsee taas poluille ja niitä pitkin pian vapautuvien järviemme rannoille. Olen todella onnekas kun saan asua Suomessa ja maaseudulla.

Kaikenlaista on maailmalla tapahtunut tänäkin pääsiäisenä.   Pommi-iskuja, tulipaloja, liikenneonnettomuuksia, muita kuolemantapauksia. Media tulvii tietoa, oikeaa ja väärää. Ihmisparan aivot väsyvät yrittäessään lajitella kaikkea omiin lokeroihinsa. Huomenna on taas uudet shokkiuutiset.

Kuinka monta kertaa olen miettinyt miten houkuttelevaa olisi jäädä syrjään tästä kaikesta menosta ja melskeestä. Mitä menettäisi jos ei saisi kaikista pahuuksista tietääkseen ? Todennäköisesti tulisi oikea tiedonjano, haluaisi kaivamalla kaivaa tietoa asioista, jotka itseä kiinnostaa, joilla on itselle merkitystä ja joihin itse voi vaikuttaa.
Nyt useimpien asioiden kohdalla tulee voimaton ja turhautunut olo. Tämänkin tiedon sain, mutta mitä teen sillä ? Miten voin  oikeasti olla avuksi ? Takaisin eiliseen emme pääse vaikka välillä sitä toivoo. Tärkeintä olisi että lapset  ja nuoret oppisivat suodattamaan tästä valtavasta tietotulvasta olennaiset asiat ja ajattelemaan itse.

Minun pienet aivoni nitkahtavat väärään asentoon yrittäessään miettiä maailmanlaajuisia tai edes valtakunnallisia ongelmia , puhumattakaan koko ihmiskuntaa uhkaavista skenaarioista. Joten tyydyn siihen että olen tähän pieneen elämääni tyytyväinen ja yritän elää parhaani mukaan sekä  nauttia pienistä onnenpätkistä , joita elämä eteeni antaa.
Ismo Alangon sanoin : ” Joka hetkessä lepää ikuisuus”.

Ihanaa kevättä, iloista Vappua ja onnellisia valmistumisia elämän juhliin !


KESKIKESÄN AIKAAN

Kesä – menikö se jo ?

Onpa tämän vuoden kevät ja kesä olleet yllättäviä. Ensin lumet sulivat silmissä , sitten poukkoiltiin kelirikkoisilla perunapeltoteillä ja sen jälkeen alkoivat helteet. Paitsi lomaviikollani oli todella kylmää.  Olin varannut viikon lomaa kesäkuun alusta koska rakastan alkukesän huumaa;  kaikki kukkii, kaikki tuoksuu, linnut laulaa. Mutta tänä vuonna tuo kaikki oli kesäkuun alussa jo ohi. En  muista kesää milloin olisin ajatellut ennen juhannusta että tässäkö tämä nyt sitten oli, kesä.  No, ehkäpä ajatus muuttuu kunhan saadaan vettä ja luonto alkaa tuoksua ja virota tästä pölyisestä koomasta.

Kesän alku on ollut kiireinen ja muutosta täynnä. Tietosuoja-asetus,  muutoksia vakuutuksissa ja puhelinliittymissä, sähköisen potilastieto- ja laskutusjärjestelmän opettelua, koulutusta yms. Niin , kai yrittäjän pitäisi osata ja jaksaa kaikki mutta kyllä joskus haluaisi pidemmänkin aikaa olla tekemättä yhtään mitään.

Yrittäjäksi alkaessani olin ajatellut toimivani hyvin matalalla profiililla ja pienellä byrokratialla. Mutta ei, se ei tämän päivän yhteiskunnassa ole mahdollista.  Byrokratiaa on todella paljon ja siitä huolimatta tarpeellinen tieto ei kulje riittävän hyvin. Olen kurkkuani myöten täynnä rekisteröitymisiä ja kirjautumisia sinne ja tänne ,   käyttäjätunnusten ja salasanojen muistamista ynnä muuta vastaavaa.

Välillä ei voi olla miettimättä että voisipa olla tämän tietoyhteiskunnan ulkopuolella ”erakkona Lapissa”.  Aika moni onkin ulkopuolella, mutta ei vapaaehtoisesti vaan siksi että ei omista tietokonetta ja älylaitteita. Kaikenlainen asiointi ilman niitä on tehty ylen hankalaksi.  Kyllä uudet teknilliset innovaatiot ovat useimmiten  hyödyllisiä mutta ei voida olettaa että kaikilla on vaadittavat  laitteet.

Nautin suunnattomasti kun menen kotikäynnille ”menneeseen aikaan”, paikkaan missä ei ole viimeisimpiä nykyajan laitteita.  Tuntuu kuin aika hidastaisi tahtia ja rauha laskeutuisi elämään.  On aikaa puhua, on aikaa kuunnella, on aikaa miettiä ja suunnitella. Siihen hetkeen haluaisi jäädä. Ikääntyviltä sukupolvilta olisi paljon opittavaa, mutta tänä päivänä heidän täytyy yrittää opetella ja sopeutua nopeatahtiseen nykyelämään älylaitteineen.

Onko niin että murto-osa ihmisistä suunnittelee ja ohjelmoi laitteita, jotka sitten hallitsevat meidän muiden elämää ?  Ja tuleeko laitteet joskus älykkäämmäksi kuin kukaan ihminen? Näinhän se on kirjallisuudessa ja elokuvissa jo kauan sitten kuvailtu meneväksi. Nostan hattua kaikille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa minkä tahansa valtavirran suunnassa menevän ilmiön ja ajatella omilla aivoillaan. Vielä enemmän nostan hattua niille, joilla on energiaa taistella valtavirran virheitä vastaan.
Itse en lukeudu näihin energisiin, olen vain pieni yrittäjäparka , joka narisee helteen väsyttämänä blogikirjoituksessaan.

Mutta narinat sikseen ja oikein hyvää ja turvallista juhannusta kaikille !
Kunnioita luontoa ja luonnonilmiöitä., ne ovat aina voimakkaampia kuin kukaan meistä.


KEVÄÄN HERKÄLLÄ KORVALLA

Poispäin kyyneleet vierivät.

 

Menneeseen en voi

palata.

En siinä enää

onnistua tai

epäonnistua.

 

Muistot seisovat

pyhäpuvuissaan

koskemattomina.

Kaikessa

kauneudessaan

viiltävät

syvältä.


ELÄMÄN NAAMIAISISSA NAAMIOT RIISUTAAN?

VANHUUDEN MERKKI KUN VANHOJA MUISTELEE?

Viime aikoina olen ajatellut ihmisiä joita olen kauan aikaa sitten tavannut, joko työni puolesta tai muuten. Mietin missä he ovat nyt? Joidenkin tiedän jo kuolleen, toisista en tiedä mitään. Mietin millainen kohtaamisemme oli, mitä merkitystä sillä oli ja jäikö siitä jälki ?  Millaisen kuvan tai muiston olen itsestäni antanut? Jotkut ihmiset muistan hyvin, jotkut olen unohtanut mutta yllättäen he saattavat pulpahtaa mieleeni.

Muistan hyvin iäkkään englantilaisen pariskunnan, Arthurin ja Alicen, jotka tapasimme Espanjan lomalla v. 1988. Asuimme samassa hotellissa ja ruokailimme aina samassa pöydässä. He olivat lomailleet jo vuosia tässä samassa hotellissa. Arthur oli jo tuolloin valkohiuksinen herrasmies ja Alice hento, hieman taiteellisen oloinen virkeä rouva. Odotin tuolloin esikoistani ja Arthur ja Alice suhtautuivat minuun ja meihin hyvin suojelevasti. Olimme heidän kanssaan kirjeenvaihdossa vuosia. Jossain vaiheessa Arthur kuoli ja Alicen käsiala hiipui ja horjui vuosi vuodelta hauraammaksi. Viimein tuli heidän tyttäreltään Coreenilta kirje: Alice oli mennyt Arthurin luo. Tällä hetkellä olen kirjeenvaihdossa pian kaksikymmentä vuotta sitten Oriveden opistolla tutustumani naisen kanssa. Hänenkin käsialansa on käynyt hyvin hauraaksi, , mutta aina  viesteissä on jokin hauska kulma, ja taas muistan hänet elävästi.

Olen työssäni saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin. Ahkeriin, taitaviin,  sisukkaisiin, luoviin, huumorintajuisiin, monenlaisiin persooniin, joissa kaikissa on omat ainutlaatuiset erityispiirteensä. Monista asiakkaista ja heidän omaisistaan on tullut myös ystäviä.  Kun on vuosia läsnä asiakkaiden ja heidän perheidensä elämässä niin tapahtumat heidän elämässään vaikuttavat  myös omaan elämään ja ajatteluun.

Jos en muuta  ole maailmasta ja elämästä oppinut niin sen että elämä on hauras , helposti särkyvä, jokainen hetki voi olla viimeinen ja siksi niin arvokas.  Elämä on kuitenkin myös sitkeä; sen huomaa kun on muserrettu tavalla tai toisella mutta kuitenkin, jossain vaiheessa, huomaa hengittävänsä , olevansa, elävänsä. Se on lohduttavaa.

Hoidin viisitoista vuotta erästä jo edesmennyttä taiteilijaa ja seinälläni on edelleen hänen minulle lahjoittamansa taulu. Kotikäynnillä hänen luonaan olin ihastunut tuohon tauluun ja sanonut että kun rikastun tulen ostamaan sen. Hän kysyi jo pari kertaa  milloin tulen hakemaan taulun. Nauroin että en ole vielä rikastunut. Hän siihen että ei se mitään maksa. Sitten eräänä jouluaattona tämä taulu tuotiin minulle takana olevalla omistuskirjoituksella sinetöitynä. Muistan kiitollisuudella myös muita lahjoja ja muistamisia: perunat, porkkanat, omenat, hillot ja juomat, riistat, leipomukset, käsityöt, kukkaset, koriste-esineet ym. En ole useinkaan tuntenut olevani niiden arvoinen vaikkakin parhaani olen yrittänyt. Läheiseni tietävät miten olen usein tuskaillut riittämättömyyttäni.

Muistan asiakkaan, joka ei pystynyt enää juurikaan puhumaan mutta mikä huumorin pilke silmäkulmassa !  Muistan lempeän miehen, joka toi vanhan valokuvan edesmenneestä sisarestaan, jota hänen mielestään kovin muistutin.  Muistan rautarouvan, joka oli kovaääninen ja vahvan oloinen mutta syvällä sisällään pieni tyttö, joka oli tottunut taistelemaan.  Muistan onnistumiset ja epäonnistumiset. Olen aina pitänyt itseäni pessimistisenä realistina mutta huomaan kuitenkin mieluummin muistelevani onnistumisia ja hyviä hetkiä. Ehkä sekin on vanhenemista.

Kotikäynneillä ihmisiin tutustuu eri tavalla,  heti sisään astuessa siirtyy toisen ihmisen maailmaan, maaperälle, todellisuuteen.  Aina ei muista että siellä tulisi kulkea kunnioittavasti. Vaikka kuinka näkisi muutoksen tarvetta elämäntavassa tai ympäristössä niin kannattaa harkita sanojaan.  Miltä tuntuisi kun vieras tulisi minun kotiini arvioimaan minun tapaani elää? Olen nähnyt monenlaisia koteja, monenlaisia ratkaisumalleja esimerkiksi erilaisiin liikkumisongelmiin. Ihmiset ovat välillä todella luovia ja toisille on itsestään selvää pärjätä itse ja keksiä itse ratkaisut. Toiset ovat halukkaampia ottamaan vastaan apua ja valmiita ratkaisuja.  Parhaita koteja ovat olleet ne missä, mahdollisista puutteista huolimatta,  on ollut läsnä rakkaus ja välittäminen. Ja huumori !

Kun palasimme kotiin
ja nojasimme tuvan pöytään
näimme puun yksinkertaiset syyt
väsymys muuttui tiedoksi
matkan tarpeellisuudesta
sen merkityksestä:
palata näkemään kotimme pöydän
kartoittamattomat kuviot.

– Väinö Kirstinä –

Ulkona on kaunis helmikuun perjantai-iltapäivä.  Hyvää viikonloppua ja ihanaa aikaa myös kaikille hiihtolomalaisille !

t. Marketta

 


UUSI VUOSI 2018

Vuoden ensimmäinen päivä on kallistumassa iltaan. Tänäänkään ei aurinko näyttäytynyt vaikka päivä on jo pidentynyt.  Yöllä täysikuun loisteessa ilotulitteet värittivät taivasta hetkisen. Ja niin vaihtui vuosi.
Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen siirrytään muistelemaan sata vuotta sitten tapahtuneita murheellisia ja järkyttäviä aikoja, punaisten ja valkoisten välillä käytyä sisällissotaa.  Vuoden vaihteessa olen nähnyt elokuvan Tuntematon sotilas neljä kertaa:  kaksi kertaa elokuvateatterissa Louhimiehen version,  sitten televisiosta Mollbergin ja Laineen tulkinnat. Uudenvuodenaattona televisio näytti Koivusalon elokuvan Täällä pohjantähden alla.  Sotaa, kuolemaa, köyhyyttä, ahneutta, urheutta. Paljon erilaisia tunnetiloja, joita ei varmaan noina aikoina eläneet ole uskaltaneet tuntea. On pitänyt vain jaksaa päivästä toiseen. Yön jälkeen on tavannut tulla aamu.

Voin yrittää kuvitella millaista heidän elämänsä on ollut mutta tosiasiassa minulla ei ole siitä aavistustakaan.
Millaisia uhrauksia ihmiset ovat joutuneet tekemään, mihin kaikkeen he ovat joutuneet venymään. Ihminen on sitkeä, paljon sitkeämpi kuin luuleekaan. Jokainen kuitenkin omalla tavallaan. Elämässä joutuu jatkuvasti tekemään valintoja. Aina ne eivät ole hyviä.

Vuodenvaihde on itselleni vaikeaa aikaa. Vuoden 1987 uudenvuodenyönä  17-vuotias pikkuveljeni kuoli tapaturmaisesti. Uudenvuodenpäivän aamuna aikani pysähtyi.  Mahdoton oli tapahtunut. Vain ihminen joka on kokenut saman voi täysin ymmärtää miltä tuntuu menettää rakas ihminen äkillisesti. Myös tämän vuodenvaihteessa olen joutunut miettimään näitä asioita ja toivon että voisin olla tukena niille kenen läheinen on äkillisesti poissa. Kun veljeni kuoli,  äitiini otti kirjeitse yhteyttä tuntematon nainen Pohjanmaalta. Hänen poikansa oli kuollut joku aika sitten samalla tavalla. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 31 vuotta kun äitini ja tämä nainen ovat olleet kirjeenvaihdossa. He eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.

Puhuminen auttaa ja tieto siitä että joku ajattelee sinua ja välittää sinusta.  Pienikin ele voi olla elintärkeä, sinua  muistetaan, sinua kannatellaan.  Jokainen meistä voi joskus olla se joka kaipaa kannattelua.  On hyvä että historiastamme (esim. sotatraumat, sotalapset, sisällissota) on  alettu puhumaan avoimemmin.  Ehkäpä sukupolvien yli ulottuvat kansakunnan haavat alkavat päivänvalossa pikkuhiljaa parantua. Tragediat voivat koskettaa koko kansakuntaa tai olla henkilökohtaisempia  mutta molemmissa on sama logiikka. Ne tulisi jollain tavalla käsitellä, saattaa loppuun että tragediasta ei syntyisi trauma.

Rakkauden ja välittämisen täyteistä vuotta kaikille toivottaen,
Marketta